Clover Shop Pro 3
Versiohistoria
Julkaisimme Clover Shop Pro 3 -verkkokauppaohjelmiston ensimmäisen version helmikuussa 2005. Ohjelmisto perustuu joulukuussa 2004 julkaistun Clover Shop Ultrapro 1:n perustekniikkaan. Kuluneiden vuosien aikana ohjelmistoon tehtyjen päivitysten kirjo on valtava; Olemme ohjelmoineet lisäominaisuuksia, korjanneet bugeja, parantaneet turvallisuutta, ohjelmoineet maksujärjestelmien rajapintoja ja niin edelleen.
Noudatamme ohjelmistoversioiden numeroinnissa poikkeuksellista käytäntöä. Versionumerointi noudattaa normaalia käytäntöä: esimerkiksi 1.0.0 ... 1.9.9., mutta ohjelmiston julkaisu tapahtuu etukäteen. Kun olemme esimerkiksi tehneet versioon 1.1.0 mielestämme riittävästi muutoksia, vaihdamme versionumeron 1.1.1:een tai 1.2.0:aan sattumanvaraisena päivänä. Kyseisenä päivänä ohjelmistoon ei välttämättä ole tehty lainkaan päivityksiä edelliseen päivään verrattuna.
Voimassa oleva Clover Shop Pro 3:n käyttöoikeuslupa oikeuttaa päivityksiin aina Clover Shop Pro 3.9.9:ään asti. Emme pääsääntöisesti julkaise erillisiä ohjelmistopäivityksiä, joten yleensä koko ohjelmisto on päivitettävä. Siksi suosittelemmekin ohjelmiston päivitystä noin kahden vuoden välein. Pääsääntöön on olemassa poikkeuksia. Olemme toisaalta julkaisseet maksujärjestelmien ja kriittisten päivitysten osalta erillisiä ohjelmistopäivityksiä tai päivitysohjeita. Tiedotamme merkittävistä ohjelmistopäivityksistä uutiskirjeessämme.
Eri ohjelmistoversioiden julkaisupäivämäärät on lueteltu alla olevassa taulukossa. Ylin rivi kertoo päivämäärän, jolloin uusinta ohjelmistoversiota on viimeksi päivitetty. Versionumero ei muutu jokaisen päivityksen yhteydessä, kuten edellä todettiin.
 |
| |
Päivämäärä |
Versio |
2010-01-02 |
edelleen sama |
2008-05-07 |
Clover Shop Pro 3.6.0 |
2007-06-09 |
Clover Shop Pro 3.5.0 |
2007-01-23 |
Clover Shop Pro 3.4.0 |
2006-08-28 |
Clover Shop Pro 3.3.0 |
2006-03-01 |
Clover Shop Pro 3.2.0 |
2005-11-24 |
Clover Shop Pro 3.1.1 |
2005-09-09 |
Clover Shop Pro 3.1.0 |
2005-02-18 |
Clover Shop Pro 3.0.0 |
2005-12-19 |
Clover Shop Pro 2.7.3 |
2005-11-24 |
Clover Shop Pro 2.7.2 |
2005-03-04 |
Clover Shop Pro 2.7.1 |
2003-10-26 |
Clover Shop Pro 2.7.0 |
2003-04-05 |
Clover Shop Pro 2.6.0 |
2003-02-25 |
Clover Shop Pro 2.5.2 |
2003-02-05 |
Clover Shop Pro 2.5.1 |
2002-10-02 |
Clover Shop Pro 2.5.0 |
2002-05-28 |
Clover Shop Pro 2.0.2 |
2002-02-22 |
Clover Shop Pro 2.0.1 |
2002-02-18 |
Clover Shop Pro 2.0.0 |
|
|
 |
|